Make your own free website on Tripod.com

 

Share on Facebook

Käännöksiäni, renessanssiajan englantilaista runoutta

I
Fulke Greville, Lord Brooke (1554-1628)
Grevillen runoutta englanniksi - Greville on the Internet

Caelica -sonetteja

Sonnet 87

When as Mans life, the light of human lust,
In socket of his earthly lanthorne burnes,
That all this glory unto ashes must,
And generation to corruption turnes;
Then fond desires that onely feare their end,
Doe vainely wish for life, but to amend.
But when this life is from the body fled,
To see it selfe in that eternall glasse,
Where time doth end, and thoughts accuse the dead,
Where all to come, is one with all that was;
Then living men aske how he left his breath,
That while he lived never thought of death.

Sonetti 87

Kun ihmisen elämä liekkinä himon
hänen ruumiinsa savilyhdyssä palaa,
kaikki loistonsa tuhkaksi muuttuva on,
ja voimansa rappioon vaihtuu salaa.
Ei toteutuneetkaan toiveet hartaat:
on elämä ohi, korjattuako sen saat?
Vaan ruumiin tuon kun elämä jättää
ja katsoo ikuisuuden kuvastimeen,
jossa aika loppuu, mietteet kuollutta syyttää;
on tuleva yhtä kanssa menneen.
Kysyvät elävät: miten hän kuoli?
Ei painanut häntä kuoleman huoli.

 

Sonnet 88

Man, dreame no more of curious mysteries,
As what was here before the world was made,
The first Mans life; the state of Paradise,
Where heaven is, or hells eternall shade,
For Gods works are like him, all infinite;
And curious search, but craftie sinnes delight.
The Flood that did, and dreadfull Fire that shall,
Drowne, and burne up the malice of the earth,
The divers tongues, and Babylons down~fall,
Are nothing to the mans renewed birth;
First, let the Law plough up thy vicked heart,
That Christ may come, and all these types depart.
When thou hast swept the house that all is cleare,
When thou the dust hast shaken from thy feete,
When Gods All-might doth in thy flesh appear;
When Seas with streames above the skye doe meet
For Goodnesse only doth God comprehend~
Knowes what was first, and what shall be the end.

 

 

Sonetti 88

Älä uneksi, ihminen, salaisuuksista,
mitä oli ennen kuin luotiin maailma;
miten eli paratiisissa Aadam, moista
älä kysy, älä taivaan tai helvetin sijaintia.
Ovat Jumalan työt kuin Hän, ilman määrää;
turha utelu vain synnin tietä väärää.
Vedenpaisumus hukutti maan; kuumuus
tulee sen pahuuden kärventämään.
Kielten sekoitus, Babylonin mennyt suuruus
ovat tyhjää ihmisen uuteen syntymään:
Suo ensin lain kyntää sydämesi pahuus:
on Kristus lain täyttymys ja elämä uus.
Kun huoneesi oot siistinyt, on kaikki selvää;
kun jaloistas oot ravistellut tomun pois;
kun Jumala voimassaan ruumiissasi elää,
maan vedet taivaallisiin yhtyä jo vois.
Jumalan voi vain Henki hyvä käsittää;
kaiken alun sekä lopun täysin ymmärtää.

 

Sonnett 104
 
O false and treacherous Probability
Enemy of truth, and friend to wickedness
With whose bleak eyes Opinion learns to see
Truth's feeble party here, and barrenness
When thou hast thus misled Humanity
And lost obedience in the pride of Wit
With reason dar'st thou judge the Deity
And in thy flesh make bold to fashion it.
Vain thoght, the word of Power riddle is
And till the vails be rent, the flesh new-born
Reveals no wonders of the inward bliss
Which but were faith is everywhere finds scorn
Who therefore censures God with fleshly spirit
As well in time may wrap up infinite

 

Sonetti 104

 
Oi todennäköisyys, väärä ja pettävä,
jonka silmillä ihminen oppii katsomaan;
totuuden vihollinen ja pahuuden ystävä,
toden-näköisyys: kangastus autiomaan.
Noin kun harhaan johtanut oot ihmiskunnan,
sen saanut uskon älyn kerskaan vaihtamaan,
järjellä julkeat tuomita sä Jumalan;
lihasi mukaan rohkenet Hänet muovaamaan.
On Voiman sana salattu, jos mieli turha on;
ei verho repeä, mut' uusi syntymä sen poistaa,
ei lihassa näy ihmeet sielun auvon,
joka kaikkialla uskottomain pilkkaa saa.
Jos Jumalaa siis ihmismielin tahdot syyttää
voit yhtä hyvin aikaan Ajattoman yhdistää.

II

  William Shakespeare (1564-1616)
Shakespeare on the internet - Shakespeare internetissä
 

Sonnet 146

Poore soule the center of my sinfull earth,
My sinfull earth these rebbell powres that thee array,
Why dost thou pine within and suffer dearth
Painting thy outward walls so costlie gay?
Why so large cost having so short a lease,
Dost thou upon thy fading mansion spend?
Shall wormes inheritors of this excesse
Eate up thy charge? Is this thy bodies end?
Then soule live thou upon thy servants losse,
And let that pine to aggravat thy store;
Buy tearmes divine in selling houres of drosse:
Within be fed, without be rich no more,
So shalt thou feed on death, that feeds on men,
And death once dead, ther's no more dying then.

 

Sonetti 146

Sielu parka, keskus syntisen maan,
pettämä näiden piirittäväin riivaajain;
miksi riudut sisältä ja nälkiinnyt, vaan
ulkoseinät maalaat värein loistokkain?
Niin lyhyt vuokra-aika, niin suuren hinnan
miksi maksat lahoovasta asunnostasi?
Syövätkö madot, perilliset tämän linnan
kaiken vaivasi? Se onko loppu ruumiisi?
Elä siis, sielu, palvelijas tappiosta;
sen kuihtumisen suo varastoasi kasvattaa;
myymällä turha aikas viisautta osta;
ravitse henkeäs, et mammonaa saa rakastaa.
Saat siten hyödyn kuolemasta, joka ihmisiä syö;
kun kuolema on kuollut, ei uhkaa enää kuolon yö.

III

  Sir Philip Sydney (1554-1586)
Sydney internetissä - Sydney on the Internet

Farewell, World

Leave me, O Love, which reachest but to dust;
And thou, my mind, aspire to higher things;
Grow rich in that which never taketh rust;
Whatever fades but fading pleasure brings.
Draw in thy beams and humble all thy might
To that sweet yoke where lasting freedoms be;
Which breaks the clouds and opens forth the light,
That both doth shine and give us sight to see.
O take fast hold; let that light be thy guide
In this small course which birth draws out to death,
And think how evil becometh him to slide,
Who seeketh heav'n, and comes of heav'nly breath.
Then farewell, world; thy uttermost I see:
Eternal Love, maintain thy life in me.

 

Hyvästi, maailma

Minut jätä, rakkaus, joka rakastat vain tuhkaa;
ja sinä, mieli, korkeampaan pyri aatteeseen!
Rikastu tavarasta, jot' ei ruoste uhkaa;
mikä haalistuu, ilon tuo vain haalistuneen.
Kokoa säteesi, kaikki voimasi alista
sen ikeen alle, jossa kestävä vapaus on;
joka loistaa ja sinun silmäsi valistaa,
joka hajottaa pilvet, esille tuo valon.
Tartu lujasti kiinni! Oppaasi tuo valo olkoon
lyhyellä matkallasi syntymästä kuolemaan,
ja ajattele, kuinka vaarallista luisua on
hänen, taivasta ken etsii ja on työtä Jumalan.
Hyvästi siis maailma! Kaiken antamasi tunnen:
Elämäsi minuun anna, Rakkaus iankaikkinen!

IV

 John Donne (1572 - 1631)

Donnen runoutta Internetissä - Donne on the Internet
 

Sonnet

Thou hast made me, and shall thy work decay?
Repair me now, for now mine end doth haste,
I run to death, and death meets me as fast,
And all my pleasures are like yesterday;
I dare not move my dim eyes any way,
Despair behind, and death before doth cast
Such terror, and my feebled flesh doth waste
By sin in it, which it t'wards hell doth weigh.
Only thou art above, and when towards thee
By thy leave I can look, I rise again;
But our old subtle foe so tempteth me,
That not one hour I can myself sustain;
Thy grace may wing me to prevent his art,
And thou like adamant draw mine iron heart.

 

Sonetti

Mun tehnyt oot, Sun työskö turmeltua vois?
Se korjaa, loppuni nyt kiiruhtaa ja oottaa!
Mä kuoloon juoksen, kuolema mut kohtaa,
ja kaikki nautinnot kuin eilinen on pois.
En silmiäni himmeitä mihinkään voi kääntää;
tuolla epätoivo, täällä kuolema, ne heittää
kauhun painon, lihani riutunut näin kuihtuu.
Sen synti täyttää ja alas helvettiin mua vetää.
Sä yksin korkeudessa oot ja kohti Sua
kun katsoa mä saan, mä jälleen nousta voin!
Vaan vanha perkele juonineen niin kiusaa mua,
en hetkeäkään itse voi mä itseäni nostaa noin.
Armosi siivin voin estää häijyt juonet sen.
Magneettina rautasydämeni vedä nostaen.

 

V

  George Herbert (1592 -1633)

George Herbertin runoutta Internetissä - George Herbert on the Internet

Love

Love bade me welcome, yet my soul drew back,
Guilty of dust and sin.
But quick-ey'd Love, observing me grow slack
From my first entrance in,
Drew nearer to me, sweetly questioning
If I lack'd anything.
"A guest," I answer'd, "worthy to be here";
Love said, "You shall be he."
"I, the unkind, the ungrateful? ah my dear,
I cannot look on thee."
Love took my hand and smiling did reply,
"Who made the eyes but I?"
"Truth, Lord, but I have marr'd them; let my shame
Go where it doth deserve."
"And know you not," says Love, "who bore the blame?"
"My dear, then I will serve."
"You must sit down," says Love, "and taste my meat."
So I did sit and eat.

 

Rakkaus

Mun otti vastaan Rakkaus, vaan säikkyi sieluni
synnissään ja liassaan.
Rakkaus, tuo nopea, huomas kulkuni
pysähtyneen melkein kokonaan.
Hän mua lähestyi kysyen suloisella tavallaan,
mitä jäin kaipaamaan.
"Vierasta", vastasin, "tänne arvollista."
Rakkaus: "Sä vieraani saat olla."
"Mä, kiittämätön, äksy? Mua raadollista,
en sinuun katsoa mä uskalla."
Rakkaus otti käteni ja vastas hymyillen:
"Enkö itse ole Luoja silmien?"
"Olet, Herra, vaan turmellut ne oon! Häpeää vaan
mä oon, en arvollinen täällä olemaan."
"Etkö tiedä", sanoi Rakkaus, "syntisiä otan vastaan?
Rakkani, sua tulin palvelemaan."
Istu tähän", sanoi Rakkaus, "syö, herkkujani maista!"
Niin istuin syömään ateriaa taivaallista.