Make your own free website on Tripod.com

Valitusvirret

 

1. luku

 

Profeetta itkee hävitettyä Jerusalemia

 

 

 

1. Kuinka yksinään

tuo väkirikas kaupunki istuukaan!                                                   
Siitä, joka oli suuri kansojen joukossa,

on tullut lesken kaltainen;
maakuntien ruhtinatar

on joutunut pakkotyöhön.

 

2. Se katkerasti itkee yössä;

sillä on kyyneleet poskillaan.                                                            
Yhdestäkään sen rakastajasta

ei ole sen lohduttajaksi.
Kaikki sen ystävät ovat pettäneet sen,

niistä on tullut sen vihollisia.

 

3. Juuda on joutunut pakkosiirtolaisuuteen

kurjuuden ja työn kovuuden jälkeen;                              
se istuu kansojen joukossa

eikä löydä lepoa.
Kaikki sen vainoojat saavuttivat

sen ahdistuksien keskellä.

 

4. Siionin tiet surevat,

sillä juhlille tulijoita ei ole.                                                                  
Kaikki sen portit ovat autioina,

sen papit huokailevat.
Sen neitsyet kärsivät,

ja se itse on katkerilla mielin.

 

5. Sen ahdistajista on tullut sen hallitsijoita;

sen viholliset menestyvät,                                 
sillä Herra on saattanut sen kärsimään

sen rikkomusten paljouden tähden.
Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen

vihollisen ajamina.

 

6. Tytär Siionilta on mennyt

kaikki sen loisto.                                                                  
Sen ruhtinaat ovat kuin pässit,

jotka eivät löydä laidunta,

he kulkivat voimattomina

paeten vainoojaa.

 

7. Kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan

Jerusalem muistelee                                            
kaikkea kallisarvoista,

mitä sillä oli muinaisina aikoina.
Kun sen kansa sortui ahdistajan käsiin,

sillä ei ollut auttajaa;
viholliset näkivät sen

ja nauroivat sen tuhoa.

 

8. Jerusalem on tehnyt raskaasti syntiä,

sen tähden siitä on tullut saastainen.
Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä,

koska ovat nähneet sen hävyn.
Itsekin se huokaa

ja kääntyy poispäin.

 

9. Sen helmoissa on nähtävillä sen saastaisuus;

se ei muistanut tulevaisuuttaan.
Siksi se sortui hämmästyttävästi

eikä sillä ole lohduttajaa.
Katso, Herra minun kurjuuttani,

sillä vihollinen ylpeilee!

 

10. Vihollinen ojensi kätensä

kaikkia Jerusalemin kalleuksia kohti;

Jerusalem näki, kuinka pakanat

tunkeutuivat sen pyhäkköön -
ne, jotka sinä olit kieltänyt

tulemasta seurakuntaasi.

 

11. Kaikki sen kansa huokaa

etsiessään leipää;
he ovat antaneet kalleutensa ruuasta

pysyäkseen elossa.
Herra, katso ja näe,

kuinka halveksittu minusta on tullut!

 

12. Eikö tämä liikuta teitä, kaikki te ohikulkijat?

Katsokaa ja nähkää:
onko kipua, minun kipuni vertaista,

joka on pantu kannettavakseni,
jolla Herra on tuottanut minulle kärsimystä

palavan vihansa päivänä?

 

13. Korkeudesta hän lähetti tulen luihini

ja kuritti niitä ankarasti.
Hän viritti verkon jaloilleni

ja pani minut peräytymään.
Hän teki minusta aution,

ainaisesti sairaan.

 

14. Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen:

ne kiedottiin yhteen,
pantiin minun niskaani;

hän sai voimani raukeamaan.
Herra antoi minut niiden käsiin,

jolla minä en voi mitään.

 

15. Herra piti pilkkanaan kaikkia

mahtimiehiä keskuudessani.

Hän sääsi ajan

murskatakseen valiomieheni.
Herra polki viinikuurnan neitsyttä,

tytär Juudaa varten.

 

16. Näitä minä itken; silmäni,

minun silmäni vuotavat vettä,
sillä kaukana on minusta lohduttaja,

joka virvoittaisi sieluani.
Lapseni ovat tyrmistyneet,

sillä vihollinen on voittanut.

 

17. Siion levittää kätensä;

kukaan ei lohduta häntä.
Herra on komentanut viholliset

joka taholta Jaakobia vastaan.
Sen keskellä Jerusalemista

on tullut saastainen.

 

18. Herra on vanhurskas,

sillä minä olen kapinoinut hänen käskyjään vastaan.
Kuulkaa, kaikki kansat,

ja katsokaa minun kipuani:
neitsyeni ja nuorukaiseni

ovat joutuneet sotavankeuteen.

 

19. Minä kutsuin rakastajiani,

mutta he pettivät minut.
Minun pappini ja vanhimpani

kuolivat kaupungissa
kun he etsivät itselleen ruokaa

pysyäkseen hengissä.

 

20. Katso, Herra, kuinka ahdistettu minä olen,

minun sisimpäni kuohuu!
Sydämeni kääntyy rinnassani,

sillä minä olen ollut hyvin kapinallinen.
Ulkona on miekka riistänyt minulta lapset,

sisällä rutto.

 

21. He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen –

ei minulla ole lohduttajaa.
Kaikki viholliseni kuulivat onnettomuudestani;

he iloitsivat, kun sinä teit tämän.
Sinä annoit tulla päivän, jonka olit ilmoittanut.

Käyköön heidän samoin kuin minun!

 

22. Tulkoon kaikki heidän pahuutensa sinun eteesi,
ja kohtele heitä

niin kuin olet kohdellut minua

kaikkien minun rikoksieni tähden.
Sillä minun huokaukseni ovat monet,

ja sydämeni on sairas.

 

2. luku

 

Jumalan tuomio kohtasi tytär Siionia

 

1. Kuinka Herra onkaan vihassaan

pimentänyt tytär Siionin!
Hän heitti taivaasta maahan

Israelin kauneuden
eikä muistanut vihansa päivänä

jalkojensa astinlautaa.

 

2. Herra on hävittänyt

Jaakobin asuinpaikat eikä ole säälinyt,
hän on hajottanut vihassaan

tytär Juudan linnoitukset maan tasalle.
Hän on häväissyt valtakunnan

ja sen ruhtinaat.

 

3. Hän on palavassa vihassa

hakannut poikki Israelin sarven kokonaan.
Hän veti pois oikean kätensä

vihamiehen edestä
ja poltti Jaakobia kuin liekehtivä tuli,

joka syö kaiken ympäriltään.

 

4. Hän jännitti jousensa kuin vihollinen,

seisoi oikea kätensä valmiina
kuin ahdistaja ja tappoi kaiken,

mihin silmä oli ihastunut.
Hän vuodatti vihansa kuin tulen

tytär Siionin majaan.

 

5. Herrasta on ollut kuin vihollinen,

hän on hävittänyt Israelin:
hän on hävittänyt kaikki sen palatsit,

tuhonnut sen linnoitukset
ja antanut tytär Juudalle

paljon murhetta ja valitusta.

 

6. Hän on ollut väkivaltainen majalleen kuin puutarhalle,

hävittänyt pyhäkkönsä.
Herra on saattanut Siionissa unohdukseen

juhla-ajat ja sapatit,
hän on kiivaassa suuttumuksessaan

halveksinut kuninkaita ja pappeja.

 

7. Herra on hylännyt alttarinsa,

halveksinut pyhäkköään,
luovuttanut vihollisen valtaan

sen palatsien muurit.
He nostivat Herran temppelissä huudon

kuin juhlapäivänä.

 

8. Herra oli päättänyt tuhota

tytär Siionin muurit.
Hän jännitti mittanuoran,

ei vetänyt kättään pois hävittämästä,
hän saattoi murheeseen linnoitukset ja muurit;

yhdessä ne nääntyivät.

 

9. Sen portit ovat vajonneet maahan;

hän hävitti ja särki sen salvat.
Sen kuningas ja ruhtinaat ovat maanpaossa; ei ole opetusta,

eivätkä sen profeetat saa

näkyjä Herralta.

 

10. Tytär Siionin vanhimmat

ovat istuneet ääneti maahan,
he ovat panneet tomua päänsä päälle,

vyöttäneet säkit ylleen.
Jerusalemin neitsyet

ovat painaneet päänsä maahan.

 

11. Silmäni ovat hiutuneet itkusta,

sisimpäni kuohuu.
Sieluni on maassa[1] tyttären, minun kansani,

sortumisen tähden,
sillä lapset ja imeväiset

nääntyvät kaupungin kaduilla.

 

12. He kysyvät äideiltään

”Missä on leipää ja viiniä?”
Nääntyessään kaupungin kaduilla

kuin sodassa kaatuneet
he heittävät henkensä

äitiensä sylissä.

 

13. Kuinka kehottaisin sinua, mihin vertaisin sinua,

tytär Jerusalem?
Mihin sinua vertaisin voidakseni lohduttaa sinua,

neitsyt, tytär Siion,
sillä sinun sortumisesi on suuri kuin meri –

kuka voi sinut parantaa?

 

14. Profeettasi ovat sinulle nähneet

turhanpäiväisiä, typeriä näkyjä.
Eivät he ole paljastaneet syntiäsi

voidakseen palauttaa sinut vankeudesta,
vaan ovat nähneet sinulle

turhanpäiväisiä, eksyttäviä näkyjä.

 

15. Kaikki ohikulkijat

lyövät käsiään yhteen vuoksesi,
he viheltävät ja nyökyttävät päätänsä

tytär Jerusalemille:
"Tämäkö on kaupunki,

jota sanottiin täydellisen kauniiksi,

koko maan iloksi?"

 

16. Kaikki vihollisesi

huutavat suu ammollaan sinua vastaan,
he viheltävät, kiristelevät hampaitaan

ja sanovat: "Hävitimmepä sen!
Juuri tätä päivää olemme odottaneet,

nyt olemme saaneet sen nähdä!"

 

17. Herra on tehnyt sen, mitä oli aikonut:

hän on toteuttanut sanansa,
jonka oli määrännyt jo muinaisina päivinä,

hän on tuhonnut säälimättä.
Hän on saattanut viholliset iloitsemaan vuoksesi

ja kohottanut ahdistajiesi sarven.

 

18. Heidän sydämensä huutavat Herran puoleen.

Tytär Siionin muuri,
anna kyyneltesi vuotaa virtana

yötä päivää;
älä suo itsellesi lepoa,

älkööt silmäsi ummistuko.

 

19. Nouse, huuda Herraa yöllä,

kun vartiohetket alkavat,
vuodata sydämesi kuin vesi

Herran kasvojen edessä!
Kohota kätesi hänen puoleensa

pienten lastesi elämän puolesta,
kun ne nääntyvät nälkään

kaikkien katujen kulmissa.

 

20. Katso, Herra, ja näe

ketä olet kohdellut näin julmasti!

Täytyykö vaimojen syödä omat jälkeläisensä,

hoitamansa pienet lapset?
Pitääkö pappien ja profeettojen tulla

murhatuiksi Herran pyhäkössä?

 

21. Maassa, kaduilla, makaa

nuorukaisia ja vanhuksia;
minun neitsyeni ja nuorukaiseni

ovat kaatuneet miekkaan.
Sinä olet surmannut vihasi päivänä,

olet teurastanut säälimättä.

 

22. Sinä kutsuit kokoon säädettynä päivänä

viholliseni[2] joka taholta,
eikä Herran vihan päivänä

jäänyt jäljelle ainoaakaan pelastunutta.
Viholliseni teki lopun niistä,

joita minä olin hoitanut ja kasvattanut.

 

3. luku

 

Kurjuutta nähnyt mies

 

1. Minä olen mies, joka olen nähnyt kurjuutta

hänen vihansa sauvan alla.

2. Minut hän on johtanut ja kuljettanut

pimeyteen eikä valkeuteen.

3. Juuri minua vastaan hän kääntää uudelleen ja uudelleen

kätensä kaiken päivää.

 

4. Hän on riuduttanut lihani ja nahkani

ja murskannut minun luuni.

5. Hän on rakentanut aidan ympärilleni

ja piirittänyt minut koiruoholla ja vaikeuksilla.

6. Hän on pannut minut asumaan pimeyteen

niin kuin kauan sitten kuolleet.

 

7. Hän on sulkenut minut muurin sisään, enkä voi lähteä ulos,

hän on tehnyt vaskikahleeni raskaiksi.

8. Vaikka huudan ja parun,

hän hylkää minun rukoukseni.

9. Hän on sulkenut tieni hakatuilla kivillä,

hän on mutkistanut polkuni.

 

10. Vaaniva karhu hän on minulle,

piilossa väijyvä leijona.

11. Hän on kääntänyt tieni harhaan ja repinyt minut kappaleiksi,

tyrmistyttänyt minut.

12. Hän jännitti jousensa

ja teki minusta maalitaulun nuolilleen.

 

13. Hän ampui munuaisiini nuolensa,

viinensä lapset.

14. Minusta on tullut koko kansani naurunaihe,

heidän pilkkalaulunsa ainainen aihe.

15. Hän on antanut minulle yllin kyllin katkeruutta,

täyttänyt minut sapella.

 

16. Hän on murskannut hampaani soraan,

painanut minut alas maahan.

17. Minun sieluni on hylätty, rauhaton;

minä olen unohtanut hyvinvoinnin.

18. Minä sanon: mennyt on minun kunniani

ja kaikki, mitä odotin Herralta.

 

19. Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani,

katkeruutta ja koiruohoa.

20. Sieluni kyllä muistaa sen –

siksi se on minussa alas painettu.

21. Tämän minä painan sydämeeni,

sen tähden minä toivon.

 

Herran armo ei ole loppunut

 

22. Herran armoa on, ettemme ole tuhoutunet täysin,

sillä hänen säälinsä ei ole loppunut.

23. Se on joka aamu uusi,

ja hänen uskollisuutensa on suuri.

24.  Minun sieluni sanoo: ”Herra on osani,

sen tähden minä panen toivoni häneen.”

 

25. Herra on hyvä häntä odottaville,

jokaiselle, joka häntä etsii.

26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa

Herran pelastusta.

27. Miehelle on hyväksi, että hän kantaa

iestä nuoruudessaan.

 

28. Istukoon hän yksin ja hiljaa,

koska se on pantu hänen osakseen.

29. Painakoon hän suunsa tomuun –

ehkä on vielä toivoa.

30. Kääntäköön hän posken sille, joka häntä lyö;

saakoon hän yllin kyllin häväistystä.

 

31. Sillä ei Herra ikuisesti hylkää,

32. vaan jos hän on tehnyt murheelliseksi,

hän armahtaa suuressa uskollisuudessaan.

33. Sillä ei hän sydämestään aiheuta

kärsimystä eikä murhetta ihmisille.

 

34. Kun poljetaan jalkojen alle

kaikki maan vangit,

35. kun vääristetään miehen oikeutta

Korkeimman kasvojen edessä

36. tekemällä vääryyttä ihmiselle hänen riita-asiassaan,

ei Herra hyväksy sellaista.

 

37. Kuka voi sanoa jotain, joka tapahtuu,

ellei se ole Herran käsky?

38. Korkeimman suusta ei lähde

sekä pahaa että hyvää!

39. Miksi ihminen valittaa eläessään,

mies syntiensä palkkaa?

 

Kehotus palaaman Herran luo

 

40. Tutkikaamme teitämme, tarkastelkaamme niitä ja palatkaamme Herran luo.

41. Kohottakaamme sydämemme ja kätemme Jumalan puoleen taivasta kohti.

42. Me olemme luopuneet ja olleet kapinalliset. Sinä et ole antanut anteeksi.

 

43. Olet peittänyt itsesi vihassasi ja ajanut meitä takaa,

surmannut säälimättä.

44. Sinä olet peittänyt itsesi pilvellä,

eivätkä rukoukset pääse sen läpi.

45. Olet tehnyt meistä roskajoukkoa

ja hylkiöitä kansojen seassa.

 

46. Kaikki vihollisemme

huutavat suut ammollaan meitä vastaan.

47. Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa,

tuho ja turmio.

48. Vesipurot juoksevat silmistäni

tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.

 

49. Silmäni vuotavat lakkaamatta

ilman lepoa

50. siihen asti, kunnes Herra

katsoo ja näkee taivaasta.

51. Silmäni tuottavat tuskaa sielulleni

kaikkien kaupunkini tyttärien kohtalon tähden.

 

52. Syyttä suotta viholliseni

metsästivät hellittämättä minua kuin lintua.

53. He tahtoivat tuhota elämäni kuopassa

ja heittivät päälleni kiviä.

54. Tulvavesi nousi yli pääni;

minä ajattelin tulleeni tuhotuksi.

 

55. Herra, kuopan syvyyksistä

minä huusin sinun nimeäsi:

56. "Älä peitä korvaasi avunhuudoltani,

että saisin helpotusta" Sinä kuulit huutoni.

57. Sinä lähestyit minua, kun sinua huusin;

sinä sanoit: "Älä pelkää".

 

58. Herra, sinä ajoit sieluni riita-asian,

sinä lunastit elämäni.

59. Sinä olet nähnyt, kuinka minulle tehdään vääryyttä, Herra:

hanki minulle oikeus.

60. Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa,

kaikki heidän juonensa minua vastaan.

 

61. Sinä olet kuullut, kuinka he häpäisevät minua,

Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan.

62. Vastustani puhuvat ja suunnittelevat

minua vastaan kaiken aikaa.

63. Katso, kuinka minä olen heidän pilkkalaulunsa aiheena,

istuivatpa he tai nousivat.

 

64. Herra, maksa heille palkka

heidän tekojensa mukaan.

65. Pane peite heidän sydämelleen,

kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.

66. Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät

Herran taivaan alta.

 

4. Luku

 

Rangaistus tuli synnin tähden

 

1. Kuinka kulta onkaan tummunut,

hyvä kulta muuttunut!
Pyhät kivet on viskelty

kaikkien katujen kulmiin.

 

2. Siionin kalliit pojat,

puhtaimman kullan arvoisiksi punnitut -
kuinka heitä nyt pidetäänkään

savenvalajan tekemien saviastioiden arvoisina!

 

3. Sakaalitkin tarjoavat nisiään

ja imettävät pentujaan,
mutta minun kansastani on tullut julmaa

kuin autiomaan strutsit.

 

4. Imeväisen kieli tarttuu kitalakeen

janon tähden;
pienet lapset pyytävät leipää,

eikä ole ketään, joka antaisi sitä heille.

 

5. Herkkuja syöneet

nääntyvät kaduilla;
purppuraan puettuina kasvatetut

syleilevät tunkioita.

 

6. Minun kansani syntivelka on kasvanut

suuremmaksi kuin Sodoman synti.
Sodoma tuhoutui yhtäkkiä,

vaikka kenenkään käsi ei koskenut siihen.

 

7. Siionin nasiirit olivat puhtaampia kuin lumi,

valkoisempia kuin maito,
heidän kehonsa oli rusottavampi kuin korallit,

heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

 

8. Nyt heidän muotonsa on mustaakin mustempi;

heitä ei voi tuntea kaduilla.
Heidän nahkansa on rypyssä luitten päällä,

siitä on tullut kuin kuivaa puun kuorta.

 

9. Miekan kaatamien osa on parempi

kuin nälkään kuolleiden,
jotka kuihtuivat nälän pistosten lävistäminä

vailla pellon antimia.

 

10. Armeliaat naiset keittivät

omin käsin lapsensa:
niistä tuli heille ruokaa

minun kansani sortumisen vuoksi.

 

11. Herra on pannut täytäntöön kiivautensa,

vuodattanut palavan vihansa;
hän on sytyttänyt Siionin tuleen,

joka on kuluttanut sen perustukset.

 

12. Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat,

ei kukaan maanpiirin asukkaista,
että ahdistaja ja vihollinen pääsisi sisään

Jerusalemin porteista.

 

13. Sen profeettojen syntien tähden,

sen pappien pahojen tekojen tähden kävi näin.
He olivat vuodattaneet siellä

vanhurskaiden verta.

 

14. He harhailivat kaduilla sokeina,

veren tahraamina,
eikä heidän vaatteisiinsa

voinut koskea.

 

15. Heille huudettiin: "Menkää pois! Saastainen!

Väistykää, menkää pois, älkää koskeko!"
Heidän paettuaan ja harhaillessaan kansojen keskuudessa siellä sanottiin:

"Eivät he saa asua enää täällä".

 

16. Herran on hajottanut heidät kasvojensa edestä,

hän ei heihin enää katso.
Pappeja ei pidetty enää arvossa,

vanhimmista ei enää välitetty.

 

17. Kuitenkin me raukeavin silmin

odotimme turhaan apuamme;
tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa,

josta ei ollut pelastajaksi.

 

18. Askeleitamme vaanittiin,

ettemme voisi kulkea kaduillamme.
Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät,

sillä loppumme oli tullut.

 

19. Vainoojamme olivat nopeampia

kuin kotkat taivaalla;
he ajoivat meitä takaa vuorilla,

väijyivät meitä autiomaassa.

 

20. Meidän elämämme[3], Herran voideltu,

joutui vangiksi heidän kuoppiinsa.
Me olimme sanoneet hänestä:

’Hänen suojassaan me voimme elää kansojen keskuudessa.’

 

21. Iloitse ja riemuitse, tytär Edom,

sinä Uusin maan asujatar!
Myös sinun kohdallesi tulee malja;

sinä juovut ja riisut itsesi alastomaksi.

 

22. Tytär Siion, sinun syntiesi rangaistus on täytetty:

ei Herra enää vie sinua pakkosiirtolaisuuteen.
Mutta sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän rankaisee;

hän paljastaa sinun syntisi.

 

Luku 5

 

Profeetta rukoilee kansansa puolesta

 

1. Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut!

Katso ja näe meidän häväistyksemme!

2. Meidän perintöosamme on siirtynyt vieraille,

meidän talomme muukalaisille.

3. Meistä on tullut orpoja, isättömiä,

äideistämme kuin leskiä.

4. Me maksamme rahalla juomavetemme,

puumme tuodaan kalliilla hinnalla.

5. Vainoojamme ovat niskassamme;

me olemme uupuneita, mutta meille ei suoda lepoa.

6. Me annamme kättä Egyptille ja Assurille

saadaksemme leipää kylliksemme.

7. Isämme tekivät syntiä, eikä heitä enää ole,

mutta me kannamme heidän syntivelkaansa.

8. Orjat hallitsevat meitä, eikä ole ketään,

joka vapauttaisi meidät heidän käsistään.

9. Me noudamme leipämme henkemme kaupalla

erämaassa uhkaavan miekan vuoksi.

10. Ihomme on tullut mustaksi kuin uuni

nälän poltteiden takia.

11. Naisia raiskataan Siionissa,

neitsyitä Juudan kaupungeissa.

12. Heidän kätensä hirttävät ruhtinaita,

vanhimpia he eivät kunnioita.

13. Nuorukaiset kantavat myllynkiviä,

pienet pojat kompastelevat puutaakkojen alla.

14. Poissa ovat vanhukset porteilta,

nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä.

15. Sydämistämme on ilo kadonnut,

karkelointimme on kääntynyt murehtimiseksi.

16. Kruunu on pudonnut päästämme;

voi meitä, sillä me olemme tehneet syntiä!

17. Tämän vuoksi sydämemme on sairas,

näiden tähden silmämme ovat pimenneet -

18. Siionin vuoren tähden, joka on autiona,

jolla ketut juoksentelevat.

19. Sinä, Herra, pysyt ikuisesti,

sinun valtaistuimesi polvesta polveen.

20. Miksi unohdat meidät ainiaaksi,

hylkäät meidät ikipäiviksi?

21. Palauta meidät luoksesi, Herra, niin me palaamme,

uudista päivämme muinaiselleen.

22. Vai oletko hylännyt meidät täysin,

vihastunut meihin ylen määrin?



[1] 2:11 Kirj: maksani t. sieluni on vuotanut maahan.

[2] 2:22 Kirj: pelkoni (aiheuttajat).

[3] 4:20 Kirj: sieraimiemme henki.