1. luku
Profeetta itkee
hävitettyä Jerusalemia
1. Kuinka
yksinään
tuo väkirikas kaupunki istuukaan!
Siitä, joka oli suuri kansojen joukossa,
on tullut lesken kaltainen;
maakuntien ruhtinatar
on joutunut pakkotyöhön.
2. Se katkerasti itkee yössä;
sillä on kyyneleet poskillaan.
Yhdestäkään sen rakastajasta
ei ole sen lohduttajaksi.
Kaikki sen ystävät ovat pettäneet sen,
niistä on tullut sen vihollisia.
3. Juuda on joutunut pakkosiirtolaisuuteen
kurjuuden ja työn kovuuden jälkeen;
se istuu kansojen joukossa
eikä löydä lepoa.
Kaikki sen vainoojat saavuttivat
sen ahdistuksien keskellä.
4. Siionin tiet surevat,
sillä juhlille tulijoita ei ole.
Kaikki sen portit ovat autioina,
sen papit huokailevat.
Sen neitsyet kärsivät,
ja se itse on katkerilla mielin.
5. Sen ahdistajista on tullut sen hallitsijoita;
sen viholliset menestyvät,
sillä Herra on saattanut sen
kärsimään
sen rikkomusten paljouden tähden.
Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen
vihollisen ajamina.
6. Tytär Siionilta on mennyt
kaikki sen loisto.
Sen ruhtinaat ovat kuin pässit,
jotka eivät löydä laidunta,
he kulkivat voimattomina
paeten vainoojaa.
7. Kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan
Jerusalem muistelee
kaikkea kallisarvoista,
mitä sillä oli muinaisina aikoina.
Kun sen kansa sortui ahdistajan käsiin,
sillä ei ollut auttajaa;
viholliset näkivät sen
ja nauroivat sen tuhoa.
8. Jerusalem on tehnyt raskaasti syntiä,
sen tähden siitä on tullut saastainen.
Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä,
koska ovat nähneet sen hävyn.
Itsekin se huokaa
ja kääntyy poispäin.
9. Sen helmoissa on nähtävillä sen saastaisuus;
se ei muistanut tulevaisuuttaan.
Siksi se sortui hämmästyttävästi
eikä sillä ole lohduttajaa.
Katso, Herra minun kurjuuttani,
sillä vihollinen ylpeilee!
10. Vihollinen ojensi kätensä
kaikkia Jerusalemin kalleuksia kohti;
Jerusalem näki, kuinka pakanat
tunkeutuivat sen pyhäkköön -
ne, jotka sinä olit kieltänyt
tulemasta seurakuntaasi.
11. Kaikki sen kansa huokaa
etsiessään leipää;
he ovat antaneet kalleutensa ruuasta
pysyäkseen elossa.
Herra, katso ja näe,
kuinka halveksittu minusta on tullut!
12. Eikö tämä liikuta teitä, kaikki te
ohikulkijat?
Katsokaa ja nähkää:
onko kipua, minun kipuni vertaista,
joka on pantu kannettavakseni,
jolla Herra on tuottanut minulle
kärsimystä
palavan vihansa päivänä?
13. Korkeudesta hän lähetti tulen luihini
ja kuritti niitä ankarasti.
Hän viritti verkon jaloilleni
ja pani minut peräytymään.
Hän teki minusta aution,
ainaisesti sairaan.
14. Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen:
ne kiedottiin yhteen,
pantiin minun niskaani;
hän sai voimani raukeamaan.
Herra antoi minut niiden käsiin,
jolla minä en voi mitään.
15. Herra piti pilkkanaan kaikkia
mahtimiehiä keskuudessani.
Hän sääsi ajan
murskatakseen valiomieheni.
Herra polki viinikuurnan neitsyttä,
tytär Juudaa varten.
16. Näitä minä itken; silmäni,
minun silmäni vuotavat vettä,
sillä kaukana on minusta lohduttaja,
joka virvoittaisi sieluani.
Lapseni ovat tyrmistyneet,
sillä vihollinen on voittanut.
17. Siion levittää kätensä;
kukaan ei lohduta häntä.
Herra on komentanut viholliset
joka taholta Jaakobia vastaan.
Sen keskellä Jerusalemista
on tullut saastainen.
18. Herra on vanhurskas,
sillä minä olen kapinoinut hänen käskyjään vastaan.
Kuulkaa, kaikki kansat,
ja katsokaa minun kipuani:
neitsyeni ja nuorukaiseni
ovat joutuneet sotavankeuteen.
19. Minä kutsuin rakastajiani,
mutta he pettivät minut.
Minun pappini ja vanhimpani
kuolivat kaupungissa
kun he etsivät itselleen ruokaa
pysyäkseen hengissä.
20. Katso, Herra,
kuinka ahdistettu minä olen,
minun sisimpäni kuohuu!
Sydämeni kääntyy rinnassani,
sillä minä olen ollut hyvin kapinallinen.
Ulkona on miekka riistänyt minulta lapset,
sisällä rutto.
21. He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen –
ei minulla ole lohduttajaa.
Kaikki viholliseni kuulivat onnettomuudestani;
he iloitsivat, kun sinä teit tämän.
Sinä annoit tulla päivän, jonka olit ilmoittanut.
Käyköön heidän samoin kuin minun!
22. Tulkoon kaikki heidän pahuutensa sinun
eteesi,
ja kohtele heitä
niin kuin olet kohdellut minua
kaikkien minun rikoksieni tähden.
Sillä minun huokaukseni ovat monet,
ja sydämeni on sairas.
2. luku
1. Kuinka
Herra onkaan vihassaan
pimentänyt tytär Siionin!
Hän heitti taivaasta maahan
Israelin kauneuden
eikä muistanut vihansa päivänä
jalkojensa astinlautaa.
2. Herra on hävittänyt
Jaakobin asuinpaikat eikä ole säälinyt,
hän on hajottanut vihassaan
tytär Juudan linnoitukset maan tasalle.
Hän on häväissyt valtakunnan
ja sen ruhtinaat.
3. Hän on palavassa vihassa
hakannut poikki Israelin sarven kokonaan.
Hän veti pois oikean kätensä
vihamiehen edestä
ja poltti Jaakobia kuin liekehtivä tuli,
joka syö kaiken
ympäriltään.
4. Hän jännitti jousensa kuin vihollinen,
seisoi oikea kätensä valmiina
kuin ahdistaja ja tappoi kaiken,
mihin silmä oli ihastunut.
Hän vuodatti vihansa kuin tulen
tytär Siionin majaan.
5. Herrasta on ollut kuin vihollinen,
hän on hävittänyt Israelin:
hän on hävittänyt kaikki sen palatsit,
tuhonnut sen linnoitukset
ja antanut tytär Juudalle
paljon murhetta ja valitusta.
6. Hän on ollut väkivaltainen majalleen kuin
puutarhalle,
hävittänyt pyhäkkönsä.
Herra on saattanut Siionissa
unohdukseen
juhla-ajat ja sapatit,
hän on kiivaassa suuttumuksessaan
halveksinut kuninkaita ja pappeja.
7. Herra on hylännyt alttarinsa,
halveksinut pyhäkköään,
luovuttanut vihollisen valtaan
sen palatsien muurit.
He nostivat Herran temppelissä
huudon
kuin juhlapäivänä.
8. Herra oli päättänyt tuhota
tytär Siionin muurit.
Hän jännitti mittanuoran,
ei vetänyt kättään pois hävittämästä,
hän saattoi murheeseen linnoitukset ja muurit;
yhdessä ne nääntyivät.
9. Sen portit ovat vajonneet maahan;
hän hävitti ja särki sen salvat.
Sen kuningas ja ruhtinaat ovat maanpaossa; ei ole opetusta,
eivätkä sen profeetat saa
näkyjä Herralta.
10. Tytär Siionin vanhimmat
ovat istuneet ääneti maahan,
he ovat panneet tomua päänsä päälle,
vyöttäneet säkit ylleen.
Jerusalemin neitsyet
ovat painaneet päänsä maahan.
11. Silmäni ovat hiutuneet itkusta,
sisimpäni kuohuu.
Sieluni on maassa[1]
tyttären, minun kansani,
sortumisen tähden,
sillä lapset ja imeväiset
nääntyvät kaupungin kaduilla.
12. He kysyvät äideiltään
”Missä on leipää ja viiniä?”
Nääntyessään kaupungin kaduilla
kuin sodassa kaatuneet
he heittävät henkensä
äitiensä sylissä.
13. Kuinka kehottaisin sinua, mihin vertaisin
sinua,
tytär Jerusalem?
Mihin sinua vertaisin voidakseni lohduttaa sinua,
neitsyt, tytär Siion,
sillä sinun sortumisesi on suuri kuin meri –
kuka voi sinut parantaa?
14. Profeettasi ovat sinulle nähneet
turhanpäiväisiä, typeriä näkyjä.
Eivät he ole paljastaneet syntiäsi
voidakseen palauttaa sinut vankeudesta,
vaan ovat nähneet sinulle
turhanpäiväisiä, eksyttäviä näkyjä.
15. Kaikki ohikulkijat
lyövät käsiään yhteen vuoksesi,
he viheltävät ja nyökyttävät päätänsä
tytär Jerusalemille:
"Tämäkö on kaupunki,
jota sanottiin täydellisen kauniiksi,
koko maan iloksi?"
16. Kaikki vihollisesi
huutavat suu ammollaan sinua vastaan,
he viheltävät, kiristelevät hampaitaan
ja sanovat: "Hävitimmepä sen!
Juuri tätä päivää olemme odottaneet,
nyt olemme saaneet sen nähdä!"
17. Herra on tehnyt sen, mitä oli aikonut:
hän on toteuttanut sanansa,
jonka oli määrännyt jo muinaisina päivinä,
hän on tuhonnut säälimättä.
Hän on saattanut viholliset iloitsemaan vuoksesi
ja kohottanut ahdistajiesi sarven.
18. Heidän sydämensä huutavat Herran puoleen.
Tytär Siionin muuri,
anna kyyneltesi vuotaa virtana
yötä päivää;
älä suo itsellesi lepoa,
älkööt silmäsi ummistuko.
19. Nouse, huuda Herraa yöllä,
kun vartiohetket alkavat,
vuodata sydämesi kuin vesi
Herran kasvojen edessä!
Kohota kätesi hänen puoleensa
pienten lastesi elämän puolesta,
kun ne nääntyvät nälkään
kaikkien katujen kulmissa.
20. Katso, Herra,
ja näe
ketä olet kohdellut näin julmasti!
Täytyykö vaimojen syödä omat jälkeläisensä,
hoitamansa pienet lapset?
Pitääkö pappien ja profeettojen tulla
murhatuiksi Herran pyhäkössä?
21. Maassa, kaduilla, makaa
nuorukaisia ja vanhuksia;
minun neitsyeni ja nuorukaiseni
ovat kaatuneet miekkaan.
Sinä olet surmannut vihasi päivänä,
olet teurastanut säälimättä.
22. Sinä kutsuit kokoon säädettynä päivänä
viholliseni[2]
joka taholta,
eikä Herran vihan päivänä
jäänyt jäljelle ainoaakaan pelastunutta.
Viholliseni teki lopun niistä,
joita minä olin hoitanut ja kasvattanut.
3. luku
1. Minä olen mies, joka olen nähnyt kurjuutta
hänen vihansa sauvan alla.
2. Minut hän on johtanut ja kuljettanut
pimeyteen eikä valkeuteen.
3. Juuri minua vastaan hän kääntää uudelleen ja
uudelleen
kätensä kaiken päivää.
4. Hän on riuduttanut lihani ja nahkani
ja murskannut minun luuni.
5. Hän on rakentanut aidan
ympärilleni
ja piirittänyt minut koiruoholla ja vaikeuksilla.
6. Hän on pannut minut asumaan pimeyteen
niin kuin kauan sitten kuolleet.
7. Hän on sulkenut minut muurin sisään, enkä voi
lähteä ulos,
hän on tehnyt vaskikahleeni raskaiksi.
8. Vaikka huudan ja parun,
hän hylkää minun rukoukseni.
9. Hän on sulkenut tieni hakatuilla kivillä,
hän on mutkistanut polkuni.
10. Vaaniva karhu hän on minulle,
piilossa väijyvä leijona.
11. Hän on kääntänyt tieni harhaan ja repinyt minut
kappaleiksi,
tyrmistyttänyt minut.
12. Hän jännitti jousensa
ja teki minusta maalitaulun nuolilleen.
13. Hän ampui munuaisiini nuolensa,
viinensä lapset.
14. Minusta on tullut koko kansani naurunaihe,
heidän pilkkalaulunsa
ainainen aihe.
15. Hän on antanut minulle yllin kyllin katkeruutta,
täyttänyt minut sapella.
16. Hän on murskannut hampaani soraan,
painanut minut alas maahan.
17. Minun sieluni on hylätty, rauhaton;
minä olen unohtanut hyvinvoinnin.
18. Minä sanon: mennyt on minun kunniani
ja kaikki, mitä odotin Herralta.
19. Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani,
katkeruutta ja koiruohoa.
20. Sieluni kyllä muistaa sen –
siksi se on minussa alas painettu.
21. Tämän minä painan sydämeeni,
sen tähden minä toivon.
22. Herran
armoa on, ettemme ole tuhoutunet täysin,
sillä hänen säälinsä ei ole loppunut.
23. Se on joka aamu uusi,
ja hänen uskollisuutensa on suuri.
24. Minun sieluni
sanoo: ”Herra on osani,
sen tähden minä panen toivoni häneen.”
25. Herra on hyvä häntä odottaville,
jokaiselle, joka häntä etsii.
26. Hyvä on hiljaisuudessa toivoa
Herran pelastusta.
27. Miehelle on hyväksi, että hän kantaa
iestä nuoruudessaan.
28. Istukoon hän yksin ja hiljaa,
koska se on pantu hänen osakseen.
29. Painakoon hän suunsa tomuun –
ehkä on vielä toivoa.
30. Kääntäköön hän posken sille, joka häntä lyö;
saakoon hän yllin kyllin häväistystä.
31. Sillä ei Herra ikuisesti hylkää,
32. vaan jos hän on tehnyt murheelliseksi,
hän armahtaa suuressa uskollisuudessaan.
33. Sillä ei hän sydämestään aiheuta
kärsimystä eikä murhetta ihmisille.
34. Kun poljetaan jalkojen alle
kaikki maan vangit,
35. kun vääristetään miehen oikeutta
Korkeimman kasvojen edessä
36. tekemällä vääryyttä ihmiselle hänen riita-asiassaan,
ei Herra hyväksy sellaista.
37. Kuka voi sanoa jotain, joka tapahtuu,
ellei se ole Herran käsky?
38. Korkeimman suusta ei lähde
sekä pahaa että hyvää!
39. Miksi ihminen valittaa eläessään,
mies syntiensä palkkaa?
40. Tutkikaamme
teitämme, tarkastelkaamme niitä ja palatkaamme Herran luo.
41. Kohottakaamme sydämemme ja kätemme Jumalan puoleen
taivasta kohti.
42. Me olemme luopuneet ja olleet kapinalliset. Sinä et
ole antanut anteeksi.
43. Olet peittänyt itsesi vihassasi ja ajanut meitä takaa,
surmannut säälimättä.
44. Sinä olet peittänyt itsesi pilvellä,
eivätkä rukoukset pääse sen läpi.
45. Olet tehnyt meistä roskajoukkoa
ja hylkiöitä kansojen seassa.
46. Kaikki vihollisemme
huutavat suut ammollaan meitä vastaan.
47. Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa,
tuho ja turmio.
48. Vesipurot juoksevat silmistäni
tyttären, minun kansani, sortumisen tähden.
49. Silmäni vuotavat lakkaamatta
ilman lepoa
50. siihen asti, kunnes Herra
katsoo ja näkee taivaasta.
51. Silmäni tuottavat tuskaa sielulleni
kaikkien kaupunkini tyttärien kohtalon tähden.
52. Syyttä suotta viholliseni
metsästivät hellittämättä minua kuin lintua.
53. He tahtoivat tuhota elämäni kuopassa
ja heittivät päälleni kiviä.
54. Tulvavesi nousi yli pääni;
minä ajattelin tulleeni tuhotuksi.
55. Herra, kuopan syvyyksistä
minä huusin sinun nimeäsi:
56. "Älä peitä korvaasi avunhuudoltani,
että saisin helpotusta" Sinä kuulit huutoni.
57. Sinä lähestyit minua,
kun sinua huusin;
sinä sanoit: "Älä pelkää".
58. Herra, sinä ajoit sieluni riita-asian,
sinä lunastit elämäni.
59. Sinä olet nähnyt, kuinka minulle tehdään vääryyttä, Herra:
hanki minulle oikeus.
60. Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa,
kaikki heidän juonensa minua vastaan.
61. Sinä olet kuullut, kuinka he häpäisevät minua,
Herra, kaikki heidän juonensa minua
vastaan.
62. Vastustani puhuvat ja suunnittelevat
minua vastaan kaiken aikaa.
63. Katso, kuinka minä olen heidän pilkkalaulunsa
aiheena,
istuivatpa he tai nousivat.
64. Herra, maksa heille palkka
heidän tekojensa mukaan.
65. Pane peite heidän sydämelleen,
kohdatkoon heitä sinun kirouksesi.
66. Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät
Herran taivaan alta.
4. Luku
1. Kuinka
kulta onkaan tummunut,
hyvä kulta muuttunut!
Pyhät kivet on viskelty
kaikkien katujen kulmiin.
2. Siionin kalliit pojat,
puhtaimman kullan arvoisiksi punnitut -
kuinka heitä nyt pidetäänkään
savenvalajan tekemien saviastioiden arvoisina!
3. Sakaalitkin tarjoavat nisiään
ja imettävät pentujaan,
mutta minun kansastani on tullut julmaa
kuin autiomaan strutsit.
4. Imeväisen kieli tarttuu kitalakeen
janon tähden;
pienet lapset pyytävät leipää,
eikä ole ketään, joka antaisi sitä heille.
5. Herkkuja syöneet
nääntyvät kaduilla;
purppuraan puettuina kasvatetut
syleilevät tunkioita.
6. Minun kansani syntivelka on kasvanut
suuremmaksi kuin Sodoman synti.
Sodoma tuhoutui yhtäkkiä,
vaikka kenenkään käsi ei koskenut siihen.
7. Siionin nasiirit olivat puhtaampia kuin lumi,
valkoisempia kuin maito,
heidän kehonsa oli rusottavampi kuin korallit,
heidän hahmonsa oli kuin safiiri.
8. Nyt heidän muotonsa on mustaakin mustempi;
heitä ei voi tuntea kaduilla.
Heidän nahkansa on rypyssä luitten päällä,
siitä on tullut kuin kuivaa puun kuorta.
9. Miekan kaatamien osa on parempi
kuin nälkään kuolleiden,
jotka kuihtuivat nälän pistosten lävistäminä
vailla pellon antimia.
10. Armeliaat naiset keittivät
omin käsin lapsensa:
niistä tuli heille ruokaa
minun kansani sortumisen vuoksi.
11. Herra on pannut täytäntöön kiivautensa,
vuodattanut palavan vihansa;
hän on sytyttänyt Siionin tuleen,
joka on kuluttanut sen perustukset.
12. Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat,
ei kukaan maanpiirin asukkaista,
että ahdistaja ja vihollinen pääsisi sisään
Jerusalemin porteista.
13. Sen profeettojen syntien tähden,
sen pappien pahojen tekojen tähden kävi näin.
He olivat vuodattaneet siellä
vanhurskaiden verta.
14. He harhailivat kaduilla sokeina,
veren tahraamina,
eikä heidän vaatteisiinsa
voinut koskea.
15. Heille huudettiin: "Menkää pois!
Saastainen!
Väistykää, menkää pois, älkää koskeko!"
Heidän paettuaan ja harhaillessaan kansojen keskuudessa siellä sanottiin:
"Eivät he saa asua enää täällä".
16. Herran on hajottanut heidät kasvojensa
edestä,
hän ei heihin enää katso.
Pappeja ei pidetty enää arvossa,
vanhimmista ei enää välitetty.
17. Kuitenkin me raukeavin silmin
odotimme turhaan apuamme;
tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa,
josta ei ollut pelastajaksi.
18. Askeleitamme vaanittiin,
ettemme voisi kulkea kaduillamme.
Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät,
sillä loppumme oli tullut.
19. Vainoojamme olivat nopeampia
kuin kotkat taivaalla;
he ajoivat meitä takaa vuorilla,
väijyivät meitä autiomaassa.
20. Meidän elämämme[3],
Herran voideltu,
joutui vangiksi heidän kuoppiinsa.
Me olimme sanoneet hänestä:
’Hänen suojassaan me voimme elää kansojen keskuudessa.’
21. Iloitse ja riemuitse, tytär Edom,
sinä Uusin maan asujatar!
Myös sinun kohdallesi tulee malja;
sinä juovut ja riisut itsesi alastomaksi.
22. Tytär Siion, sinun syntiesi rangaistus on
täytetty:
ei Herra enää vie sinua pakkosiirtolaisuuteen.
Mutta sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän rankaisee;
hän paljastaa sinun syntisi.
Luku 5
Profeetta rukoilee
kansansa puolesta
1. Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut!
Katso ja näe meidän häväistyksemme!
2. Meidän perintöosamme on siirtynyt vieraille,
meidän talomme muukalaisille.
3. Meistä on tullut orpoja, isättömiä,
äideistämme kuin leskiä.
4. Me maksamme rahalla juomavetemme,
puumme tuodaan kalliilla
hinnalla.
5. Vainoojamme ovat niskassamme;
me olemme uupuneita, mutta meille ei suoda lepoa.
6. Me annamme kättä Egyptille ja Assurille
saadaksemme leipää kylliksemme.
7. Isämme tekivät syntiä, eikä heitä enää ole,
mutta me kannamme heidän syntivelkaansa.
8. Orjat hallitsevat meitä, eikä ole ketään,
joka vapauttaisi meidät heidän käsistään.
9. Me noudamme leipämme henkemme kaupalla
erämaassa uhkaavan
miekan vuoksi.
10. Ihomme on tullut mustaksi kuin uuni
nälän poltteiden takia.
11. Naisia raiskataan Siionissa,
neitsyitä Juudan kaupungeissa.
12. Heidän kätensä hirttävät ruhtinaita,
vanhimpia he eivät kunnioita.
13. Nuorukaiset kantavat myllynkiviä,
pienet pojat kompastelevat puutaakkojen alla.
14. Poissa ovat vanhukset porteilta,
nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä.
15. Sydämistämme on ilo kadonnut,
karkelointimme on kääntynyt murehtimiseksi.
16. Kruunu on pudonnut päästämme;
voi meitä, sillä me olemme tehneet syntiä!
17. Tämän vuoksi sydämemme on sairas,
näiden tähden silmämme ovat pimenneet -
18. Siionin vuoren tähden, joka on autiona,
jolla ketut juoksentelevat.
19. Sinä, Herra,
pysyt ikuisesti,
sinun valtaistuimesi polvesta polveen.
20. Miksi unohdat meidät ainiaaksi,
hylkäät meidät ikipäiviksi?
21. Palauta meidät luoksesi, Herra, niin me palaamme,
uudista päivämme muinaiselleen.
22. Vai oletko hylännyt meidät täysin,
vihastunut meihin ylen määrin?